Tarina tilkkutäkistä
Tilkkutäkin idea on, että se muodostuu epäsymmetrisesti asetelluista paloista. Ensin levitetään pohjakangas ja sen päälle tilkut tiiviisti yhteen. Aluskankaan ja tilkkujen väliin voi mahdollisesti laittaa pehmusteeksi täytteen. Sitten jokainen tilkku ommellaan kiinni siten, että osat ovat vierivieressä, mutta eivät silti sekoitu toisiinsa, eivätkä ole toistensa päällä. Eriväriset palat ovat vierekkäin, samanvärisiä ei koskaan tarkoituksella asetella omiin ryhmiinsä. Mikään tilkkutäkki ei ole toistansa parempi, niitä ei voi vertailla. Tilkkutäkki ei ole sama asia kuin mosaiikki, jossa jokaisella palalla on oma tietty muuttumaton paikkansa. Tilkkutäkkiä voi käännellä ja väännellä, sitä voi katsella ylhäältä tai alhaalta päin ja tilkkujen paikkaa voisi periaatteessa vaihtaa ilman että täkin idea häviää.
Helsingin iltapäiväkerhoissa tehtiin paljon tilkkutäkkejä 80-luvulla. Lapset saivat itse leikata palat erivärisistä ja erilaisista kankaista ja sitten auttaa ohjaajaa ompelemaan ne pohjakankaaseen ja täytteeseen kiinni. Harva on aikuisenakaan heittänyt peittoa pois. Peitosta tuli niin tärkeä, että se kuljetettiin joka kerta mukaan ja sen kanssa tehtiin monia asioita. Erään kerran lapset kiipesivät ohjaajan kanssa Malminkartanon jätemäen huipulle, jossa ohjaaja sanoi, että tilkkutäkillä voi tuntea lentävänsä jos sen laittaa maahan mäen huipulla ja menee sen päälle mahalleen makaamaan. Ja toden totta, lapsista tuntui kuin he lentäisivät kun he makasivat jokainen oman tilkkutäkkinsä päällä nähden puiden latvat alapuolellaan. Silti kenelläkään ei ollut sellaista tunnetta, että he putoaisivat, tilkkutäkki ja ystävien yhteys loi turvaa, ei pelottanut.
Jokaisen tekemä tilkkutäkki oli erilainen, mutta päivänpäätteeksi kaikki tilkkutäkit laitettiin vierekkäin lattialle sellaiseen muotoon kuin niistä milloinkin muodostui. Niiden päällä tehtiin sitten mitä milloinkin, milloin nukuttiin, milloin hulluteltiin. Jokainen lähiön lapsista oli samanarvoinen ja jokaisen peittoa ihailtiin. Se oli päivän paras hetki; kaikki saivat tuntea liittyvänsä suureen kokonaisuuteen tilkkutäkkien epäsymmetrisessä harmoniassa. Minun tilkkuni, minun peittoni tässä kokonaisuudessa, jota maailmaksi kutsutaan. Tilkut kuvaavat ihmisiä yksilöinä yhteen toisiansa auttamaan kutsuttuina.
Jokainen on joskus ollut jossain muualla kuin synnyinmaassaan. On eri asia asua kuin olla turisti toisessa maassa. Jos ensin jossain asuvat pitävät maata itsekkäästi omanaan niin että sinne myöhemmin tulleet saavat aina tuntea olevansa siellä ikään kuin turisteja, se ei aiheuta kenellekään mitään hyvää. Sananlasku sanoo, että vieraanvaraisuutta osoittaessaan monet ovat tietämättään saaneet pitää enkeleitä vierainaan. Ja lopulta ei enää ajatella kuka tuli ensiksi ja kuka toiseksi, ei ole enää omaa ja vierasta, ei enää tunnetta muukalaisuudesta omassa maassa, vaan kaikki osoittavat yhtälailla inhimillisyyttä ja kunnioitusta toisiaan kohtaan.
Keskustanuorten monikulttuurisuusryhmä on alkanut Helsingistä, koska täällä monikulttuurisuuskysymys on erityisen ajankohtainen. Jatkossa sen tarkoituksena on levitä koko maahan. Monikulttuurisuusryhmä koskettaa tällä hetkellä eniten 80-luvulla syntyneitä nuoria, siksi lapsuuden iltapäivistä tuttu tilkkutäkki tuo hyviä muistoja. Jo 10 vuotta sitten kaupunki oli monikulttuurinen, monen luokalla oli eri maasta muuttaneita lapsia. Siihen tottui ensimmäiseltä luokalta lähtien.