Etusivu > Puheenaiheet >  > keskustanuoret tukee puoluejohtoa

Keskustanuoret tukevat puoluejohdon päätöstä tuen säilyttämisestä nykyisellään

18.08.2010

Keskustanuoret ovat tyytyväisiä Keskustan ministeriryhmän päätökseen, joka ei hyväksy poliittisten nuorisojärjestöjen tuen muuttamista parlamentaarisesti määräytyväksi. Asiaa aikaisemmin keväällä selvittänyt työryhmä ei myöskään kannattanut muutosta.

 

- Keskustanuoret ovat kannattaneet nykyistä käytäntöä, joka huomioi toiminnan laajuuden, määrän ja laadun. On erinomaisen hienoa, että myös puolueen johto on samoilla linjoilla, kiittelee Keskustanuorten liittosihteeri Mika Hämeenniemi.

Keskustanuoret ovat esittäneet johdonmukaisesti avustusjärjestelmän kehittämistä tulosperusteisesti nykyisen mallin pohjalta. Poliittisen nuorisojärjestön tärkeänä tehtävänä on kasvattaa nuoria aktiiviseen kansalaisuuteen.

 

- Valtionavun määräytyminen kansanedustajien määrän mukaan ajaisi poliittiset nuorisojärjestöt puhtaiksi vaaliorganisaatioiksi. Keskustanuorille vaalit eivät ole itsetarkoitus, vaan olennaisinta on toiminta nuorten yhteiskunnallisen aktiivisuuden parantamiseksi. Suomalaisilla nuorilla on maailman paras yhteiskunnallinen tietämys, mutta he eivät ole kiinnostuneita politiikasta tai yhteiskunnallista kysymyksistä. Nuorten kiinnostuksen herättämisessä riittää työnsarkaa, Hämeenniemi arvioi.

Valtionapu on jatkossakin elinehto nuorisojärjestöjen toiminnalle. Avustusjärjestelmän kehittämisessä on muistettava nuorisojärjestöjen perimmäinen tarkoitus ja tehtävä. Poliittisten nuorisojärjestöjen toiminta on työtä demokraattisen tulevaisuuden puolesta.

 

Lisätietoja:

Mika Hämeenniemi, Keskustanuorten liittosihteeri, 050 575 4118, mika.hameenniemi(at)keskustanuoret.fi